lauantai 6. syyskuuta 2014

Energiaa vaikka kylälle


No niin, päivä 4/28 on alkanut. Energiaa riittäisi koko kylän sähköntarpeisiin, vaikka unet on ollut 6-7 tuntisia. Ihanaa herätä virkeänä ja elinvoimaisena, hyväntuulisena ja innostuneena. Ideoita pukkaa ja elämä tuntuu kivalta. Joskus miettii että näinkö pienestä se on kiinni? Mutta on se. Pari päivää vehnää ja sokeria, niin masentunut saamaton olo on palannut. Edellisen kuurin jälkeen sietokykyni moniin ruoka-aineisiin kylläkin on parantunut, mutta huomasin myös miten paljon ne vaikuttaa korvien väliin ja mielialaan. Tämä olotila on ihana <3 Joskus mietitään miksi hitossa kehokuurilaisista tulee sellaisia lähetyssaarnaajia. No ihan tämän olon takia. Tän haluais suoda koko maailmalle!

Lehdessä oli eilen juttua pikadieettien vaaroista. Olen niistä samaa mieltä. Kehokuurihan ei ole pikadieetti, vaikka paino tippuukin nopeasti. Pikadieetit hajottavat aineenvaihduntaa pysyvästi, kehokuurin tehtävä on päinvastoin korjata sitä. Siksi se toimii ja tulokset pysyy. Se on terveyskuuri ensisijaisesti. Kommentoin artikkelia vielä myöhemmin lisää, koska sen avulla voi selittää montakin kehokuurin etua.

Ihana olo <3

Ohessa minä, päivänä 2. Valitettavasti asun yksin, joten kuvien ottelu ei ole ihan helppoa kun ei ole apuvoimia :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti