sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Onnistumisia ja lisää herkkuja

Sallittujen jäätelöiden testit jatkuvat ja lisään kuviakin kun ennätän. Tällä kertaa vuorossa oli mustikkaraakajäätelö.

Ennen ohjetta haluan kuitenkin ilakoida taas yhdestä onnistumisesta! Kuurilainen laittoi viestiä facebookiin, että jatkuva väsymys, migreeni sekä kipeä SI-nivelen artroosi ovat oireettomia ja särkylääkkeitäkään ei ole tarvittu sitten kesäkuun. Tietenkin vaatekoko on pienentynyt siinä samalla, mutta eniten oikeasti herkistää nämä huikea paranemistarinat. Minusta jokainen ansaitsee terveen elämän! En ole nähnyt vastaavia elämänmuutostarinoita missään muualla tällaista määrää. Minun tavoitteeni ammatilllisestei oli life coachingin kautta tuoda ihmisille tyytyväisyyttä ja iloa elämään - elämänlaatua! Mutta tässä sitä erityisesti on, nimittäin mikäpä enemmän lisää voimia ja elämänlaatua ajattelun lisäksi kun fyysinen hyvä olo. Se toki koostuu sekin monesta, mutta on vaikea olla positiivinen jos on koko ajan kipuja tai väsymystä. Minusta jokaisen pitäisi olla onnellinen elämässään! Ja se on mahdollista!

Mutta sitten siihen mustikkajäätelöön. Nams. Ja tämä vasta kuurin jälkeen tietenkin! Reseptin pöllin kukkalaaksosta ja suluissa omat vaihtoehtoiset ainekset, jotka kaapista löytyivät alkuperäisten sijasta.
– 1 avokado
- 1 banaani- 100 g pakastemustikoita- 2 tl lakritsinjuurta, jauhettuna- 1 rkl MCT-öljyä ( laitoin - 1rkl avocadoöljyä. Kookosöljykin kävisi loistavasti)
- 200 ml kookosmaitoa 
- 1 rkl kookossokeria (oli nyt vain raakaruokosokeria joten sitä käytin)
- 1 rkl erytritolia (makeutusaine) (tämänkin korvasin raakaruokosokerilla)
- 2 mitallista maustamatonta heraproteiinia (oli vain riisiprotskua, joten laitoin sitä)

Ainekset blenderiin, kone surisemaan, massa sopivaan astiaan pakastimeen. Sekoittele vartin välein jäiset reunat irti, että jäätyy tasasesti. Ohjeissa on aina, että 1-2 tuntia. Se ei kyllä meillä ainakaan riitä tai sitten pakastimeni on liian lämpimällä. Mutta jos ei malta odottaa niin jäähileinen paksu sorbettikin on ihan hyvää :) Kunnon jäädytyksellä saa ihan jäätelöpalloja.


Ja tähän päälle ei voi sanoa kuin että voihan taivas! Tässä toki nyt oli sokeria mukana mutta alkuperäisen ohjeen erytritolihan on kaloritonta. Ja tietysti sen erytritolin löysin kaapinperältä juuri silloin, kun jätski oli jo valmiina.


Hyvän ja terveen elämän ei tarvitse olla pahaa ja kieltäytymistä. Herkkuja riittää ja niistä saa nauttia! Elämän idea on ilo ja nautinto! Ota siitä sallitusti kaikki irti :)





lauantai 27. syyskuuta 2014

Sallittu nautinto

Voi ihanuus, saavutin kehokuuri tavoitteeni ja siirryin optimointivaiheeseen hieman etuajassa. Tämän tein siksi nyt, että kuuri on minulla jo toinen ja optimointielämäni on hyvin kuurin kaltaista elämää. Jokaisen on hyvä katsoa tavoitteet kuitenkin henkilökohtaisesti, ja ekan kuurin tekisin ihan pilkuntarkasti. Itsekin tein.

Mutta nyt olen siis siirtynyt sallituun nautintoon: banaanisuklaa jäätelöön. Tätä en ole ennen kokeillut mutta voi apua, onpa ihanaa. Tässä resepti, joka on muokattu netistä poimitusta versiosta:
- 1,5 banaania
- 2 rkl raakakaakaojauhetta
- 1 rkl hunajaa
- 0,25dl kookosöljyä
- 1dl kookosmaitoa (alkuperäisohjeessa raakamaitoa)
- ripaus suolaa

Ainekset blenderillä sekaisin ja seos pakastimeen. Sekoita aina välillä, ja valmista on 1-2 tunnissa. Omani kanssa en jaksanut odottaa riittävän pitkään, että se olisi täysin kiinteää. Nautiskelin sen onnellisena siinä vaiheessa, kun se oli ikäänkuin paksua jäistä pirtelöä. Voi taivas. Tätä teen toistekin. Kaakaon sijasta sopii varmasti myös esim mustikat ja ripaus vaniljaa.

Myös sallitut herkut nostavat verensokeria ja kannattaa siksi syödä harkiten tai esim proteiinipitoisen päivällisen jälkiruokana. Olen itse tässä sokerivalaistumisen tilassani pohtinut, että olenko esim jatkuvalla purkan mussutuksella hajottanut sokeriaineenvaihduntani aiemmin? Kukaan ei puhu tästä asiasta ja sen mahdollisista haitoista. Lopettaessani tupakoinnin aikanaan jäin koukkuun xylitolpurkan mussutukseen ja söin sitä kutakuinkin koko ajan useamman vuoden. Ajattelin ettei siitä ole mitään haittaa, täysxylitolpurkasta.... no nyt vasta ymmärrän, että olen pitänyt verensokeriani vähän koholla koko ajan.

En edes halua tietää miten se verensokerin nostattaminen on vaikuttanut terveyteeni (tai sen tuhoamiseen). Sen huomasin kuitenkin kehokuurilla, että verensokerini ei enää heittele (en tiennyt aiemmin että se on edes heitellyt). Siedän nimittäin nykyään syömättä pidempiäkin aikoja ilman, että siitä tulee huono olo tai ärtymys. Se on iso asia terveydellisestä näkökulmasta. Niin iso, että mietinkin, miten autan lastani terveen verensokerin ylläpitämiseen, kun karkkeja ja välipaljoa tarjoillaan koulussa ja ateriarytmi tulee sellaiseksi että välipaloja tarvitaan jne. Ei  vaikuta olevan mahdollista. Voi kun ymmärrettäisiin terveet elämäntavat oikeasti ja niihin tuettaisiin koulussa ja päiväkodeissa myös. Niin kauan kun ne perustuu teollisuuteen ja rahaan, niillä ei terveyttä tulla edistämään. Mutta se siitä. Ruikuttaminen ei auta ketään, joten keskityn tuloksiin: kehokuuri kakkonen ja vedin juuri ikivanhat housut jalkaani. Aika kivaa.


maanantai 22. syyskuuta 2014

Vapautunut olo

Kehokuuri osa 2 on yli puolen välin ja tänään on ihana "valkoinen päivä", joka tarkoittaa kehon lepoa ja hyvää proteiinipitoista ravintoa sekä patentoituja hyvin imeytyviä ravintolisiä turvaamaan kehon tarpeet kuurin aikana. Voin loistavasti. Viime viikkoihin on mahtunut monenlaista oloa ja kerron niistä parilla sanalla.

Jokaiselle kuuri on yksilöllinen matka. Se, mitä minulle tapahtuu, ei ole verrattavissa sinun matkaasi. Yksi asia kuitenkin on varma: kehosi saa tilaisuuden lähteä korjaamaan itseään takaisin tasapainoon. Tasapainoin haku voi oireilla monella tavalla: vanhoja oireita käy, hormonit hakee uuden paikkansa ja monenlaista. Mielikään ei ole irrallaan kehosta, ja kun haemme tasapainoa fyysisesti, mieli hakee tasapainoa myös ja irrottaa vanhoja ajatuksia. Kyllä vain, varastoimme kehoomme myös tunteita ja muuta "aineetonta". Tämäkään ei ole enää mitään hillybilly tarinaa, sillä tiedekin on todistanut että ihmisellä on energiakenttä ja että perimme vanhemmiltamme myös tunteita yms.


Mutta asiaan, tällä kuurilla oli hetkellinen vaihe jossa mieleeni tuli paljon muistoja vanhoista vaikeisat ajoista. Ei niin että olisin niitä vaikeita aikoja käynyt läpi, mutta ne pyöri mielessä. Enkä yhtään ihmettele, koska kyseessä oli aikakausi elämässäni, jolloin kehoni varmasti olen sekaisin saanutkin. Univelkaa riitti ja söin mitä sattui kun en jaksanut laittaa ruokaa. Tämä palasi mieleen, ja myös syyt pahaan olooni. Olo on kuitenkin sen parin päivän "paluu menneisyyteen" vaiheen jälkeen ollut taas kevyt ja loistava. Tämä tapahtui myös viime kuurilla. Toisilla tämä ei näy näin selkeästi - tai tunnu. Kun on tunteita liikkeellä, kehokin on väsynyt. Silloin kannattaa levätä ja iloita
irtipäästöstä. Kohta on keveämpi olo.


Ekaa kertaa 8 vuoteen painoni alkaa 5:lla. En ole ollut ylipainoinen tätäkään ennen koska osa painoa on ollut kovan treenin tuomaa lihasta. Nyt tässä  kuitenkin- valitettavasti - on kyse myös lihaksista. Itse kuuri tukee lihaksien säilymistä eli lihakset eivät ole tippuneet nyt, (yksi ainoita kuureja joissa lihakset itseasiassa kasvaa oikealla ravitsemuksella) mutta sen sijaan kesällä on tullut treenattua niin paljon vähemmän että tämä on tapahtunut ihan muista syistä. Eli olen laihtunut kyllä mutta paino saattaa nousta takaisin isompiin lukemiin treenin myötä. Siksi ei kannata vaakaa tuoijottaakaan vaan niitä vaatteita ja niiden istuvuutta. Mutta nyt alkaakin olla taas aika kaivaa treenivaihde päälle. Ja olen jo alottanutkin, nimittäin kehoSport - treenejä takana jo useita kertoja ja hyvältä tuntuu!

Pakko kuitenkin sanoa että aika kivalta tuntuu pitää päällä näitä aikaisemmin vähän kiristäneitä ulkoiluhousuja, jotka unohtui jalkaan kun saatoin aamusella lapseni kouluun. Ei kiristä eikä purista. Ja nämä on ollut jossakin välissä pienetkin... eilen testasin kaapista vanhoja vaatteita ja ne menee päälle. Se tuntuu ihanalta. Ei enää paljoa puutu että ne myös tuntuu hyvältä päällä eikä vain mene juuri kiinni.

Parasta kuurissa on se että olen taas täynnä ideoita. Olotila on myönteinen innostunut, idearikas ja energinen. Viime viikko oli väsyneempää mutta ei haittaa.

Tää on ehdottomasti parasta mitä voisin itselleni tehdä. Kyseessä ei minulle ole enää kuuri vaan elämäntapa. Vaikka nyt olen kuurilla, en enää koe olevani. Haluan säilyttää tämän oloni. <3

Olisiko sinun vuoro kuurille? Ehkä se olisi ihana syyslahja itselle niin joulupöydässä voit sitten hyvällä omalla tunnolla syödä mitä huvittaa. Eikö kuulosta ihanalta?

maanantai 15. syyskuuta 2014

30 yllättävää merkkiä kehon happamuudesta


lähde:all-free-downloads
Kehon happamuus on asia, joka on noussut pinnalle kyllä mediassakin moneen kertaan. Länsimainen tapamme elää happamoittaa kehoa runsaasti, ja kehon happamuus on taas omiaan antamaan kasvualustaa yhdelle jos toiselle sairaudelle. Joku on jopa spekuloineet, että syöpäsolut kasvavat vain happamassa ympäristössä. Tämän todenperäisyyttä en tiedä.

Vaikkei kyse olisi syövästä, happamuus vaikuttaa todella moneen muuhun hyvinvoinnissamme. Nivelkivut, nivelrikko, kihti, reumaattisten oireiden paheneminen, happovaivat, allergiat, iho-ongelmat, hampaiden sairaudet ja paljon muuta.

Keholle on elintärkeää pitää veri neutraalina, koska muuten ihminen kuolee. Koska keho on viisas, se suojelee ihmistä ja pyrkii neutraloimaan verta kaikin keinoin. Siihen se tarvitsee emäksisiä mineraaleja. Koska harva meistä saa niitä ravinnosta enää riittävästi (kiitos mm tehotuotannon, ruoan raakana poimimisen yms), keho ottaa niitä sitten sieltä missä niitä on: luista ja hampaista muun muassa.

Eikä kyse ole edes siitä saako sitä ravinnosta riittävästi, happamassa ympäristössä tarve kasvaa korostetusti. Eikä ihme että olemme kärkimaita mm osteoporoosissa. Toki sekin on monimutkaisempi juttu ja palaan myöhemmin ehkä siihen, miksei silti kalkin ahminen ratkaise mitään vaan voi jopa pahentaa asioita, jos ei saada samalla myös muita mineraaleija oikeassa suhteessa. Mutta siihen sitten toisella kertaa.

Mikä sitten happamoittaa kehoa: saasteet, liha, tupakka, lääkkeet, kiire ja stressi, viljat, sokeri ensisijaisesti, kahvi, alkoholi, korkean intensiteetin liikunta, negatiiviset ajatukset. Juu kyllä kuulit oikein, mielenliikkeesi saavat kehosi ruoansulatusta sekasin ja negatiiviset tunteet tuntuvat kehossa stressinä jolloin ruoansulatus jättää vielä enemmän happoja. Treenaajat tulevat myöskään harvoin ajatelleeksi tätä, vaikka pyrkisivät syömään hyvin. Treeni on stressi keholle ja niin hyvää kun liikunta onkin, keho tarvitsee tuekseen riittävät rakennuspalikat sen jälkeen. Emäksisiä ruokia on taas hedelmät ja vihannekset, joita usein syömme suhteellisesti liian vähän happokuormaan nähden. Nämä pitäisi siis olla tasapainossa. Harvoin vaan on.

Mistä tiedät onko kehosi hapan? Tässä listassa muutamia oireita. Yksin niistä mikään ei kerro mitään, mutta jos ruksaat useita kohtia, kannattaa asiaa pohtia. Happamuutta voi testata pH paperilla syljestä tai virtsasta. Kannattaa tehdä useampi testi eri vuorokauden aikoihin ja useampana päivänä niin saat kokonaiskuvan. Ja listalla oleviin oireisiin on muitakin selityksiä, mutta kuten sanottu, jos ruksaat monta, kannattaa asiaa pohtia. Itse en ole omaani testannut, ja lakmuspaperia testiin on ollut vaikea löytääkään apteekeista. Voin silti kertoa jo historiastani ja myöhemmästä oirelistasta, että happoa on ollut ja on varmaan vieläkin. Asia on siis työn alla koska haluan huolehtia itsestäni ja pitkäkestoisesta terveydestäni. Eikö me molemmat ansaita myös arvokas terve vanhuus?

1. Energian puute,  jatkuva voimattomuus, fyysisen voiman puute, elämänilo, raskas tunne jaloissa ja käsissä, tunteita ettei selviä.
2. Alhaisempi ruumiinlämpö ja palelu.
3. Taipumus tulehduksiin ja sairasteluun.
4. Taipumusta masentua.
5. Hermostuneisuutta, rauhattomuutta ilman syytä, yliaktiivisuutta, herkkyytä korkeille äänille ja helposti stressaanutmista.
7. Kalpeus
8. Päänsäryt
9. Silmät vuotavat helposti
10. Silmätulehdus
11. Tulehduksia silmäkulmassa tai silmäluomilla
12. Hapan sylki
13. Hammaskudokset löystyneet ja hampaiden kiinnitys heikentynyt
14. Herkät ja/tai tulehtuneet ikenet.
15. Haavaumat suussa
16. Suupieleten haavaumat
17. Toistuvia infektioita kurkussa ja nielussa.
18. Hampaat ovat herkät kuumalle, kylmälle tai happamille ruoille.
19. Hampailla on taipumus halkeilla tai hajota.
20. Kipua hampaiden hermoissa.
21. Liikaa vatsahappoja
22. Hapanta sisältöä tulee suuhun / refluksi
23. gastriitti
24. vatsahaava
25. ohuet kynnet jotka murtuvat ja katkeilevat
26. hiukset näyttävät elottomilta, tulee kaksihaaraisia ja hiuksia lähtee
27. kuiva iho
28. iho ärtyy aluilta, jossa on hikoilua
29. nokkosihottuma
30. jalkojen krampit ja spasmit
Oireiden takana voi olla muitakin syötä: ruumiinlämpö voi viitata kilpirauhaseen (huomaa teksti hormonitasapainosta), suupielen haavaumat raudan tai b-vitamiinien puutteesta. Monet noista, jotka tunnetusti seuraavat eri mineraalien puutteesta ovatkin sitä. Kysymys on vaan siitä, mistä se puutos on syntynyt ja miksi.
Hyvät uutiset on ne että asialle voi tehdä jotakin, ilman että ryhtyy syömään pelkkää raaka-ravintoa. Niin kaunis kuin se ajatus olisikin, itse en ainakaan pysty siihen. Niinpä
 ota yhteyttä jos haluat tietää miten sinä voit neutraloida kehosi happokuormaa ja voida paremmin. Ansaitset hyvät unet ja terveyttä.


Lista oireista otettu täältä 

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Jugurtin valmistusohjeet

Tässähän nämä tulevat, maailman parhaan jugurtin teko-ohjeet. Maitohappobakteereija riittää enemmän kuin pillereissä ja vatsa voi hyvin. 
Mitä tarvitset? Jugurtintekoastian, UHT maitoa tai soijamaitoa, jugurttijauhetta, kiehuvaa vettä.


Lisää huoneenlämpöisestä UHT maidosta puolet pienempään kippoon ja sekoita jugurttijauhe siihen.

Lisää loppu maito ja sulje kansi tiiviisti.

Kaada isompaan astiaan kiehuvaa vettä merkkien kohtaan asti.
  
Laita jugurttikippo isompaan kippoon kuumaan veteen.


Sulje ison kipon kansi ja jätä hautumaan 8-12 tunniksi riippuen mitä maitoa käytit.

Nam, jugurtti valmista. Soijajugurtti kannattaa sekottaa kunnolla niin tulee tasapaksua. Ja ei muuta kuin siirrä pikkuastia jugurttia jääkaappiin ja isompi astia odottamaan seuraavaa valmistusta.

Nam. Allergiat ja immuniteetti kiittävät. <3

9 merkkiä kehon hormonaalisesta epätasapainosta


Aloitetaanpa siitä, mitä hormonit ovat? Suurin osa ihmisistä mieltää hormonit pelkästään sukupuolihormoneihin, mutta asia on paljon laajempi. Kehossa on mm kilpirauhashormoneja, insuliinia haimasta joka huoltaa verensokerin tasoja, adrenaliini, dopamiini, kortisoli ja paljon muuta.

Hormonit vaikuttavatkin kehossa aivan kaikkeen, ja vieressä olevasta kuvasta voit sen ymmärtääkin selvemmin. Nämä elimet ovat yhteydessä toisiinsa, niin että kun yksi elin menee epätasapainoon, se heijastaa vaikutuksia eteenpäin myös muualle. Vähän kuin domino-efekti. Siksi mietin itse enemmän ja enemmän, miten helkkarissa lääketiede edelleen 2000 -luvulla voi olla niin vieraantunut ihmisen terveydestä, ettei se ota tätä huomioon.

Ihmisen keho on kokonaisuus. Jos yksi osa on viallinen, hoitamalla piiloon oireiden syitä ei korjata mitään muuta kuin piilotetaan oireet. Ongelmat sitten jylläävät pian esiin toisaalla. Lisäksi vaikuttaa siltä, että sairauksien perimmäiset syytä ovat osittain tässä ohjatussa lautasmallissa ja elintavoissa, saasteissa, prosessoidussa ruoassa ja monessa muussa. Keho hajotetaan ensin ja sitten yritetään laastaroida tuhoja piiloon lääkkeillä. Ja ehkä hoitaa toisilla lääkkeillä tulleet sivuvaikutukset. Jos ihmisellä on vaikka verenpaine tai verensokeri koholla, lääketiede jää "vähän seurailemaan" tilannetta ja odottamana milloin lääkitys aloitetaan. Miksi? Miksei tehdä mitään, jolla homma saadaan käännettyä ja suunta muutettua?

Lääketieteellä on vahva paikkansa, ja olen sille monesta kiitollinen. Sen sijaan suuntaus, jossa ihmistä ei ymmärretä kokonaisuutena ja vastaukseksi tarjotaan pilleripurkkia piilottamaan oireet, on kamala ja epäkunnioittava. Tästä voisin kirjoittaa vaikka kirjan verran asiaa, mutta unohdetaan se ja mennään asiaan, eli 9 merkkia kehon hormonaalisesta epätasapainosta.


1. Painon kertyminen
2. Unihäiriöt
3. Krooninen stressi (siis huom, voi olla myös seuraus eikä vain syy)
4. Liiallinen hikoilu
5. Mielihalut
6. Masennus
7. Väsymys ja voimattomuus / saamattomuus
8. Alhainen libido
9. Ruuansulatuksen häiriöt

Esimerkiksi se, että jatkuvasti tekee mieli syödä, vaikka olisi juuri ehkä syönyt, voi olla seuraus hormonien epätaspainosta. Hormonien epätasapaino kerää erilaista rasvaa kuin puhdas lihoaminen. Hormoni"läski" kertyy mm vatsaan, jenkkakahvoihin ja selkään. Sitä on vaikea sulattaa edes dieetillä.

Kehokuuri toimii hormonidieetin tavoin tasapainottaen kehon hormonaalista toimintaa pitkällä juoksulla. Siksi se on ihan huikea uusi elämäntapa! Ja mieti itse loogisesti mitkä ovat seuraukset tasapainottuneesta hormonitoimimasta: yksi johtaa toiseen ja toinen kolmanteen. Keho rentoutuu, rauhottuu, ruoansulatus pelaa, aineenvaihdunta toimii, energiaa riittää eikä keho koko ajan huuda ruokaa ja paljon muuta.

Uskon vilpittömästi, että hyvän terveyden tae on tasapainoiset hormonit, puhdas ruoka, tasainen verensokeri, riitävä lepo ja stressinhallinta. Oire on merkki kehon epätasapainosta ja se pitäisi ottaa vakavasti eikä vähätellä ja piilottaa sitä pelkästään.

No miksi sitten itse lähdin kuurille on myös se että kehooni on kertynyt jonkin verran iän mukana tuomia tyypillisiä hormoniläskejä. Olen hyvin sinut kehoni kanssa ja jenkkakahvani mukaan lukien. Ne siis lähtee tai ei lähde. Enemmänkin mietin asiaa niin, että jos kehoni on alkanut kerryttää hormoniläskejä, on se merkki vakavemmasta suunnasta, jonka haluan lopettaa ja tukea kehoni terveeseen tasapainoiseen elämäntapaan. Ja niin terve kuin itsekin olen aina ollut, on ollut huikea nyt huomata että kappas vaan, on se omakin verensokeri ollut ihan päin helvettiä. En minä ole "vain sellainen ihminen" joka tarvitsee ruokaa 3 tunnin välein ettei tule äkäiseksi. Minä olen ollut ihminen jonka verensokeri heittelee, eikä se ole normaalia. Nyt kuurilla kaksi voin olla pitkäänkin syömättä, jopa ehtiä tulla nälkä, eikä se aiheutakaan hirviö-efektiä saman tien. Mielenkiintoista eikö totta? Pidin itsekin tuota aikaisemmin normaalina. En enää.

Kuvien lähde ja osa jutusta alunperin täältä.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Mielenterveys kuntoon

Minusta kehokuuri pitäisi julistaa mielenterveyden hoitamisen kuuriksi. Hormonit ja suoliston kunto vaikuttavat ihan tutkitustikin ihmisen mielialaan, masennustaipumukseen ja jopa mielisairauksien puhkeamiseen jos niihin on taipumus. On siis väliä, miten kehoamme kohtelemme.

Ärtymys, keskittymiskyvyn puute, voimattomuus ja masennuse eivät ole normaalia elämää, eikä niiden tarvitse kuulua ihmisen arkeen ainakaan pysyvästi. Huonoja päiviä on kaikilla, mutta jos niitä alkaa olla aika paljon, on ehkä aiheen tehdä jotain.

Kehokuuri onkin siis Nupinhuoltokuuri myös, koska se tasapainottaa hormoneja kehossa ja tasapainottaa ja rakentaa suolistoa uuteen uskoon. Mm serotoniini -mielialanhormoonista yli 90% valmistuu suolistossa. Tiesitkö? On siis aika paljon väliä miten voit ja mitä syöt.

Mitä sitten tehdä sille, pitääkö herkut unohtaa ikuisesti? Ei suinkaan tarvitse! Hyvinvoiva keho ei kuitenkaan itseasiassa himoitse herkkuja koko aikaa, sekin on merkki epätasapainotilasta. Herkuttelu silti kuuluu hyvään elämään aina välillä, ja terve keho kestää hyvin pienet herkuttelut. Ongelma se on vasta sitten, kun se on jatkuvaa. Tiesitkö, että keho huutaa sokeria siksi, että se synnyttää huumausaineisiin verrattava riippuvuuden aivoissa. Tiesitkö myös, että siitä voi kunnon ravintolisillä ja kehon tasapainolla mahdollsita päästä eroon.

Mitä minulle on käynyt kuurilla? Ekalla kuurillani enegia lisääntyi, mieliala parani ja jaksoin alkaa tekemään asioita joita olin siirtänyt. Mieliala tietysti parani lisää kun sai rästihommat pois. Aloin tuntea taas lisää iloa tehdä monia asioita, joita olin vältellyt. Olin huomaamattani alkanut valahtaa sohvaperunaksi, mutta muutos oli selkeä. Sokerihimo väheni jo ennen kuuria tässä käytetyillä ravintolisillä. Yksi syömisen tarve on ravintoaineiden puutos. Jos solutasolla on ravintoaineista puutetta, keho huutaa ruokaa vaikka olisi juuri syönyt. Itseasissa keho huutaa ravintoaineita, joita puuttuu. Siksi ravintovarastojen täyttäminen auttaa myös tähän.

Ravintovarastojen täyttäminen ei ole aina helppoa, nimittäin keskivertoihmisen suolisto toimii miten sattuu ja solujen insuliinireseptorit ja solun pinta on täynnä kuonaa. Jos suolisto ei pysty sulattamaan vitamiinipilleriä, se päätyy vessanpyttyyn. Valitettavasti epätasapainoinen suolisto päästää myös vessanpönttöön kuuluvaa kuonaa verenkiertoon. Arvaat varmaan ettei se varsinaisesti ehkä oloa paranna... :) Vastaus on siis se, että tarvitaan ravintolisät jotka saadaan imeytymään solutasolle tästä huolimatta, kehon kunnosta huolimatta, jotta päästää kohti terveyttä. Arvaat varmaan senkin, ettei se ihan joka tuotteella onnistu. Siksi minä käytän patentoituja hyvin imeytyviä tuotteita.

Kun pääkoppa voi hyvin, jaksaa harrastaa, puuhata ystävien ja perheen kanssa, tehdä töitä, ideoida uutta ja kurotella unelmia. Etkö sinäkin ansaitse sitä, ja etenkin läheisesi myös! :)

maanantai 8. syyskuuta 2014

Pikadieetit vaarallisia


Iltalehti kirjoitteli muutama päivä sitten pikadieettien vaaroista. Olen artikkelista todella samaa mieltä! Hullut pussikeittokuurit tai ketoosivedot vahingoittavat kehon aineenvaihduntaa ehkä pysyvästi, ja kuurin jälkeen palaa painoa lisää enemmän kuin lähti. Kehon hormonaalinen tasapaino menee samalla sekaisin ja saa lihoamaan entistä helpommin, kun aineenvaihdunta ei pelaa ja keho on stressissä. Alkaa tulla terveysongelmia ja kertyä hormoniläskejä.
Tämän takia halusinkin puhua siitä, miksi kehokuuri eli CellRESET ei ole tällainen pikadieetti, vaikka sillä voi painoa tippua nopeastikin. Se on terveyskuuri vaikka painoa tippuukin - ei mikään laihdutuskuuri, vaikka sillä laihtuu ja osa tekee sen laihtuakseen. 
Pikadieetit ovat terveysriski siksi, että riittävät ravintoaineet jäävät saamatta ja se on vaarallista koko terveydelle. Jopa sydämen pettämisestä johtuvia kuolemia on raportoitu joistakin dieeteistä. Koska kehokuurilla käytetään erityisen patentin omaavia puhtaita ravintolisiä, aliravitsemusriskiä ei ole. Lisäksi kalorimäärä pysyy riittävänä. Syödään hyvin 4 kertaa päivässä puhdasta kunnollista ruokaa, eli ei kituuteta. Päinvastoin.
Asiantuntijat suosivat hidasta painonpudotusta, jotta tila olisi pysyvä ja elämänmuutos pysyvä. Noh, he eivät olekaan kuulleet kehokuurista, jolla ei aina edes laihdu jos nimittäin ei ole laihtumista tai keho tarvitsee korjata jotakin muuta. Kehokuuri nimittäin korjaa kehoa vaurioista, koska saa siihen viimein mahdollisuuden ja hormonit tasapainoon. Kuuri siis käynnistää lukuisia hormonaalisia toimintoja kehossa, saaden aineenvaihdunnan takaisin terveelle tasolle. Mitä tapahtuu: laihtumista. 
Kuuri myös kestää 28 päivän jälkeen 60pv optimointia, jossa uudet elintavat ajetaan sisään. Laihtuminen siinä on maltillista ja tulokset pysyväisluontoisia. Aikas huippua, vai mitä?! Lukuisat ihmiset ovat tehneet useamman kehokuurin, ja voivat koko ajan terveemmin ja paremmin. Lukuisia tarinoita ja kokemuksia voi lukea suljetulta kuurittajien palstalta. Vakavat tapaukset tekevät kuurin lääkärin valvonnassa, turvallisesti, ja voivat hyvin. Jos haluat ryhmään "turistiksi" katselemaan, ota yhteyttä minuun esim laittamalla viestiä.
Kuurin tarkoitus on tasapainottaa asettaa solut "tehdasasetuksille" joka laihduttaa sivutuotteena.

lauantai 6. syyskuuta 2014

Energiaa vaikka kylälle


No niin, päivä 4/28 on alkanut. Energiaa riittäisi koko kylän sähköntarpeisiin, vaikka unet on ollut 6-7 tuntisia. Ihanaa herätä virkeänä ja elinvoimaisena, hyväntuulisena ja innostuneena. Ideoita pukkaa ja elämä tuntuu kivalta. Joskus miettii että näinkö pienestä se on kiinni? Mutta on se. Pari päivää vehnää ja sokeria, niin masentunut saamaton olo on palannut. Edellisen kuurin jälkeen sietokykyni moniin ruoka-aineisiin kylläkin on parantunut, mutta huomasin myös miten paljon ne vaikuttaa korvien väliin ja mielialaan. Tämä olotila on ihana <3 Joskus mietitään miksi hitossa kehokuurilaisista tulee sellaisia lähetyssaarnaajia. No ihan tämän olon takia. Tän haluais suoda koko maailmalle!

Lehdessä oli eilen juttua pikadieettien vaaroista. Olen niistä samaa mieltä. Kehokuurihan ei ole pikadieetti, vaikka paino tippuukin nopeasti. Pikadieetit hajottavat aineenvaihduntaa pysyvästi, kehokuurin tehtävä on päinvastoin korjata sitä. Siksi se toimii ja tulokset pysyy. Se on terveyskuuri ensisijaisesti. Kommentoin artikkelia vielä myöhemmin lisää, koska sen avulla voi selittää montakin kehokuurin etua.

Ihana olo <3

Ohessa minä, päivänä 2. Valitettavasti asun yksin, joten kuvien ottelu ei ole ihan helppoa kun ei ole apuvoimia :)

torstai 4. syyskuuta 2014

Mikä täällä haisee?

No niin, kehokuuria päivä takana ja valkosen ekan viikon päivä 2 alkaa tästä. Ensimmäinen vaikutus kuurilla: nenä aukesi. En tiennyt sen olleen noin tukossa. Asia selvisi kun vein lasta kouluun ja haistoin joka mutkassa koiranpissan. Toki ehkä kivempaa, että en haistaisi, mutta äimitys on suuri: mikähän ihme hajuaistini on heikentänyt tähän asti? Samapa se, kohti kehon tasapainoa mennään.

Valkoinen viikko on siis kehokuurin eka viikko, jossa syödään laadukkaita proteiineja suolattomasti ja sokerittomasti, herkullisilla yrteillä maustettuna. Ruokamäärästä ei pitäisi nälkä jäädä, mutta huomaan kehon kyselevän ruokaa silkasta tottumuksesta puputtamiseen. Keho ei ole tottunut lepäämään tällä tavalla.

Kehon suurin energiamäärä menee ihmisellä ruoansulatukseen. Siksi on olennaista, että emme tunge sinne suolistoon koko ajan jotakin, jotta keho pystyy käyttämään energiaansa (ja entsyymeitään) myös kehon muihin tärkeisiin elintoimintoihin. Samasta syystä paasto toimii tervehdyttäväsi (jo tutkimustenkin mukaan) ja samaan ideaan perustuu 5+2 dieettikin käsittääkseni (tosin sitä en tunne kovin hyvin joten voin olla ihan väärässä). Samaa keho tekee itse, kun esim sairastaessa ruoka ei maistu. Keho yrittää käyttää voimansa paranemiseen. Eläimillä taas hädän hetkellä suolisto tyhjenee, jotta kaikki kehon voima keskittyisi pakenemiseen eikä ruoansulatukseen. Saat varmaan kiinni pointista? Tämä on tärkeä osa kehon tasapainon löytymistä, että ruoansulatus saa aikaa levätä.

Kehokuurilla ruoansulatus lepää siksi, että ateriarytmi on tarkka ja ateriaväleissä riittävästi tunteja. Itse ajattelin etten pysty olemaan niin pitkään syömättä. Höpöä, keho on tottunut puputtamaan koko ajan, niin se huutaa ruokaa kokoajan. Kun sen muuttaa, se kehokin lopettaa sen ja alkaa hakemaan tasapainoon. Poikkeuksena ehkä tosi kovaa treenaavat, joilla energiatarve on kova. Tosin heidänkin kohdalla oikeasti miettisin, milloin keho oikeasti lepää tämänkin suhteessa? Ehkä jätän senkin asian viisaammille ja keskityn kuuriini.

Vuorossa yrttiteetä ja ehkäpä juon pienen kupin kahviakin, jos ihan pakottava tarve on.

Ihana olla, kun tietää että kirkkaus päässä tulee lisääntymään päivä päivältä. Se on sellainen asia, että ei huomaa siinä olevankaan mitään, ennenkuin näkee eron. Ja ansaitsen sen täydellisen kevyen iloisen olotilani.

Paikoillanne, valmiit, NYT

No niin, kehokuuri eli solujen tehdasasetukselle palauttaminen osa 2 alkoi tänä aamuna! Tervetuloa mukaan matkaan, jonka aion tällä kertaa tehdä julkisesti ja kertoa samalla kuurista sekä muista terveyteen ja hyväänoloon liittyvistä jutuista.

Eilen kävin tekemässä kehokoostumusmittauksen. Mittaustulokset ovat tuollaisissa hieman epäluotettavia, joten en niitä tässä nyt rupea käymään käpi tarkemmin, idea on lähinnä se että vertaan sitten lukuja 28 päivän jälkeen siihen alkuperäiseen. Laitteen mielestä olin lähellä ylipainoa. Voin sanoa jo peiliin katsomalla, että se on höpöhöpöä. Älkää siis ihmiset uskoko niitä mittareita ihan sokeasti.

Mutta miksi mä siis tähän lähden, jo toista kertaa? Varsinkin jos en varsinaisesti hae laihtumista, vaikka toki ei se haittakaan että jenkkakahvat pienenisi. Lähden tähän varsin selkeästi terveydellisistä syistä. Kehoni on käynyt viimesinä vuosia läpi kovan stressin niin henkisesti kuin fyysisesti. Lisäksi olen tuhonnut kehoni hormonijärjestelmää vetelemällä e-pillereitä 17-vuotiaasta eteenpäin, ja ehdin niitä nautiskella hyvällä ruokahalulla yli 10 vuotta putkeen. Kehoni ei koskaan täysin palautuntu siitä edes tämän 10 vuoden aikana, vaikka ajattelin että raskaus muuttaa jotakin senkin suhteen. Haluan siis huoltaa kehoani, ja auttaa sitä nollaamaan aiemmat "rötökseni".

Miten kehokuuri voi auttaa? Se toimii hormonidieetin tavoin. Lisäksi se puhdistaa solujen ja insuliiniresepotorien päältä kaikkea kuonaa, jotta solut alkaisivat toimimaan kuten pitääkin. Lisäksi kuuri tasaa kehon hormoneja, aktivoiden mm sellaisten hormonien toimintaa, jotka iän myötä heikkenee. Kuurilaisilla onkin elinvoima lisääntynyt, aineenvaihdunta vilkastunut ja mm kilpirauhasen laiska toiminta normalisoitunut ainakin osittain ellei kokonaan. Kolesteroli, verenpaine ja sokeriarvoja on nähty paranevan, ihottumia katoavan. Paljon muuta.

Onko tämä joku ihme? Tavallaan kyllä ja tavallaan ei. Kyllä siinä mielessä, etten tiedä mikä muu kuuri tai ruokavalio voisi saada tämän aikaan. Minulla on historiaa monelaisesta ravitsemuksesta ja lisäravinteisesta ja superfoodeista. Olen liikkunut, ollut absolutisti, kasvissyöjä, paleo, sekaruokailija ja kaikkea siltä väliltä. Ei kuitenkaan ole ihme, että kun keho saa levätä ja saa kunnon ruokaa ja riittävästi solutasolle asti imeytyviä ravinteita (suurin osa lisäravinteista ei muuten imeydy kovin hyvin) ja suoliston bakteerit rakennetaan uudelleen, että olotilakin muuttuu. Mutta ihme on se että nykyaikana niin monella tämäkin perusta on sekaisin stressin, kiireen ja länsimaisen ruokavalion ja kulttuurin seurauksena.

Eniten kuuri on vaikuttanut minulla ihan mielen hyvinvointiin. Kehon renotutuminen, hyvä ravinto ja kunnon ravintoaineet ovat kirkastaneet ajatusta, nostaneet mieliala ja paranteet oloa. Miten se on mahdollista? Siksi koska mieli ja keho ovat todella tiiviissä yhteydessä. Kahvi, sokeri, hiilaripommin ja muut maistuvat hyvältä, mutta jatkuvassa käytössä väsyttävät ja uuvuttavat. Suoliston huono kunto on yhdistetty tällä hetkellä myös masennukseen. Kilpparin huono toiminta heikentää ajatusta ja muisti sekä voi sumentaa päätä. Kehon immuniteetti on kovilla jos pitää koko ajan käyttää kaikki voima ruoansulatukseen eikä sitä riitä muuhun. Väistämättä jokin paikka alkaa prakaamaan.

Mutta tämä pohjustukseksi, matka on alkanut.
Tänä aamuna herkullisia keitettyjä kananmunia ja lounaaksi paistelen kohta kanaa sitruunalla ja yrteillä. Nam!

Mikä ihmeen kehokuuri? Lue tästä pohjustus.